Yhdistyksen puheenjohtajalla oli talvella jossain tapahtumassa pipo, jossa luki "kouluta ite paremmin". Olen myös nähnyt T-paidan "Kyllä se kotona osaa". Voisimme hankkia koko perheelle pelkästään näitä vaatteita, joissa kommentoidaan koirien taitoja kotona ja ulkomaailmassa, ainakin välillä tuntuu siltä.

Vanharouva oli arvokas nuori neiti jo pentuna. Se ei pistellyt yhtään kenkäparia poskeensa eikä myöskään sen kummemmin mitään rikkonut. Päinvastoin, pentuna se tuntui tosi aikuiselta ja valveutuneelta koiralta, suorastaan kiusallisen tärkeältä muiden riekkuvien pentujen rinnalla. Murkkuiässä sille tuli sitten mieleen syödä yksi rönsylilja (mitäs roikkui mukavasti puoli metriä pään yläpuolella ja heilui...) ja 10 x 10 cm pala gyprokkia keittiön seinästä (kun kukaan ei tarjonnut välipalaa, ja se kohta seinää oli siinä jääkaapin vieressä). Muuten talous on päässyt hyvin vähällä Vanharouvan suhteen.

Pikkukoira taas ehti villissä nuoruudessaan yhtä sun toista. Mitään Hirmuisen kallista ei sentään mennyt, mutta siinä vaiheessa kun kävin ostamassa kolmannen kuulokesetin puhelimeen, tuli sellainen olo, että minne sen piilottaisi. Tai saisiko kanta-asiakas etuja...  Isäntä kuittaili jo toisen jälkeen, että "Nythän sitä voi kuljettaa vapaana pihalla, koska se kulkee täysin hands free..."

Onneksi Pikkukoirakin huomasi vanhemmiten, että tavaran syömisen sijasta kannattaa keskittyä olemaan läsnä koulutus- ja ruokailutilanteissa. Varsinkin koulutuksissa sataa palkkoja jos on yhtään tekevinään niin kuin Mamma pyytää. (Ja Mamma ei ole vielä huomannut, että paino on sanalla tekeviNÄÄN...)

Koulutuksessakin on puolensa. Valitettavan usein se on remmin yläpää, jota pitää kouluttaa. Alapää tietää vinhasti mitä kuuluu tehdä, milloin ja missä. Pikkukoirahan on pari kesää harrastanut vesipelastusta, joka on sivumennen hauska kesälaji, kun täälläkin on nautittu kunnon kuumista kesäpäivistä. Lisäksi noutajalle laji tuntuu helpolta, koska ne pääsääntöisesti tykkäävät uimisesta. MUTTA, tänä kesänä Pikkukoira pääsi ensimmäistä kertaa myös kokeisiin, virallisiin... Soveltuvuuskoe meni kuin vettä vaan ja ahneuksissaan Mamma (taas!!) ilmoitti koiran samantien seuraavaan. Eikö ne sano, että on taottava kun rauta on kuumaa?? (Ja joku viisaampi kerran mainitsi, että lepoakin tarvitaan....)

Täynnä itsevarmuutta, suorastaan sitä puhkuen Mamma siis suuntaa rantaan kun Pikkukoira jo veneilee ulapalle ja odottaa käskyä hypätä ja uida rantaan. Ja mitäs Mamma sitten tekee?? Kutsuu koiraa sellaisella käskyllä mitä se ei ole koskaan ennen kuullut. Ja jää täysin ällistyneenä seisomaan kun koira ei heti tottele. Koirakin ällistelee, että ennen tässä kohtaa huudettiin "tule" ja nyt se kiljuu jotain "hernekeittoa" että mikähän onkaan toivottu kuvio.

Uusien käskyjen opettaminen KOKEESSA ei ole viisasta. Tai voi niin tehdä. Mutta jos toiveissa on esim. joku tulos, se ei ole aina kannattavaa. Tässä tarinan lopussa seisoi kiitos: Pikkukoira petrasi tyylikkäästi ihan pöhköstä Mammasta huolimatta ja veti hommat kunnialla loppuun. Ja lopuksi meitä kehuttiin kivasta yhteistyöstä. Ja ne kehut olivat takuulla koiralle...

Molemmat meidän koirat on arkikoulutettu, jotta elämä olisi helpompaa, kun kuitenkin asumme keskellä kirkonkylää. Ohitukset (vieraat koirat ja/tai ihmiset) sujuvat kivuttomasti ja metsässä molemmat voi pitää vapaana, koska luoksetulo toimii. Näin ollen sitä varomattomana hetkenä tuudittautuu tyytyväisyyden tunteeseen, että koirat on niin maan koulutettuja.... kunnes tulee joku hetki, jolloin ne näyttävät kouluttamattoman puolensa. (Tämän voi toki lukea myös: heiluttavat keskisormea.) Jos metsässä kulkiessamme rusakko säntää pakoon, en edes kuvittele kutsuvani koiria pois, koska niillä menee kuulo pois päältä takaa-ajotilanteessa. Ne tulevat takaisin ylpeinä: näitkö Mamma, me ajettiin se valtava peto pois....  Mutta jos lasten kaveri tulee pihaan pyörällä ja lähtee kohta, ei paljon naurattaisi, jos siinä vaiheessa seis-käsky ei toimisi ja koira juoksisi auton alle.

Vanharouvan kuulo on hyvin selektiivinen. Sen mielestä käskyn noudattamisessa voi joka kerta toteuttaa periaatetta: onko se minulle kannattavaa? Toisaalta se on seitsemään ikävuoteensa mennessä nähnyt ja kokenut jo niin paljon ettei paljon enää hötkyile. Se ottaa omaan rauhalliseen tapaansa, periaatteena vaikka "löysin rantein, ajan kanssa". Se on hirvittävän hauskaa kun vettä tulee kaatamalla ja ihmisellä on kiire jonnekin niinkuin joutavaan kuin vaikka töihin, ja toinen pitää huolen, että jokainen ruohonkorsi haistellaan tarkkaan ja läpikotaisin. Toisaalta, kroonisesti nälkäinen Rouva tulee luokse rivakasti ja täyttä EVL-tasoista seuraamista osoittaen kun vasen käsi menee taskuun ja siellä rapisee namipussi.

Pikkukoiran saadessa lisää ikää on sekin vähän näyttänyt oikeaa karvaansa tottelevaisuuden suhteen. Siinä missä se pentuna teki silmät loistaen kaikki temput, nyt vähän aikuisempana se selvästi laskelmoi kannattaako, hyötyykö siitä itse. Korvat, luultavasti niiden roikkuvasta asennosta johtuen, on helppo painaa kiinni jos ei paljon nappaa, varsinkin jos saatava palkka ei ole suhteessa siltä vaadittavaan toimintoon. Kokeile tilannetta pallo ihmisen jaloissa ja reipas Pikkukoira siinä makaamassa. Pyydä sitä istumaan, seisomaan, sivulle, etsimään, mitä tahansa. Näet ihmeellisen keväjuhlaliikesarjan mallia Fröbelin Palikat "pää-olkapäät-peppu-polvet-varpaat" koska se ei todellakaan tee mitään pyydettyä nähtyään, että ihminen aikoo leikkiä sen kanssa pallolla.

Eli jälleen kerran: ohjaajat/omistajat vain koulutettavaksi, koirat kyllä osaa.